Ruuhkavuodet

Tapoja ansaita lisätuloja – oma osaaminen

Kun mietit tapoja ansaita lisätuloja, on hyvä pohtia myös sitä, mitä sellaista osaamista itsellä on, josta joku muu voisi olla valmis maksamaan. Lähdetään tutkimaan, miten voit kaupallistaa osaamistasi ja aloittaa muiden auttamisen jakamalla osaamispääomaasi.

Äkkiselätään voi tuntua, että höpöhöpö, miten kukaan maksaisi minulle minun osaamisestani. Olemme kerryttäneet monenlaisia taitoja elämämme aikana ja niistä on muodostunut meille niin itsestäänselvyyksiä, että emme välttämättä ymmärrä niiden arvoa, ennenkuin tutkimme asiaa hieman lähemmin.

Minulle esimerkiksi villasukkien neulominen on itsestäänselvä taito, olenhan tehnyt sitä alakoululaisesta saakka, yli kolmekymmentä vuotta. Minusta on ihan käsittämätöntä, että joku maksaa villasukkien tekemisestä, koska se on niin helppoa. Kuitenkin moni ihminen niin tekee! Minä taas maksan jollekin renkaanvaihdosta, vaikka monelle se on itsestäänselvä ja superhelppo asia. En tiedä, toki tässä voi olla enemmän kysymys laiskuudesta, mutta joka tapauksessa kyse on toisen ihmisen taidosta, josta olen valmis maksamaan.

Suomi on erittäin koulutuskeskeinen maa. Usein tuntuu että ajattelemme, että ihmisellä tulee olla vähintään maisterintutkinto, jotta tämän on riittävän ”pätevä” myymään osaamistaan. Kuitenkin osaamista voi olla niin monenlaista, johon ei ole edes muodollista koulutusta! Älä anna rakentamiesi laatikoiden rajoittaa mielikuvitustasi.

Mistä sinä maksat muille? Ovatko ne isoja vai pieniä asioita? Ovatko ne vaatineet vuosien koulunkäynnin vai Onko enemmän kyse jostakin osaamisesta, jonka on voinut hankkia hyvin myös harrastuneisuuden kautta?

Piditkö? Jaa somessa

Omasta osaamisesta myytävä tuote

Tapoja kartoittaa oman osaamisen kaupallistamista on monenlaisia. Viidenkymmenen asian lista on yksi niistä. Mieti 50 asiaa, jotka sinä osaat. Ne voivat olla miten pieniä tahansa, koska viidessäkymmenessä on kuitenkin tekemistä. kun asiat on listattu, aletaan rastittamaan. Käy lista kolme kertaa läpi.

  • Ensimmäisellä kierroksella laita rasti niiden asioiden viereen, joiden tekemisestä sinä pidät.
  • Toisella kierroksella laita rasti niiden asioiden viereen, joista ajattelet jonkun voivan maksaa sinulle.
  • Kolmannella kierroksella laita rasti niiden asioiden viereen, mitä voit myydä järkevään hintaan.

Minkä asioiden vieressä on kolme rastia? Voisiko niistä asioista löytyä sinun juttusi, josta voisit lähteä rakentamaan liiketoimintaa? Jaa kommenteissa oivalluksesi!

Onnittelut, olet ottanut yhden konkreettisen askeleen kohti oman näköistä elämää <3

On monia tapoja ansaita lisätuloja – oman osaamisen myyminen on vain yksi niistä. Lue myös postauksemme aiheesta etätyömahdollisuuksia

Vastaa